TMJ 2017 ohjelmakuva Onnentunti 1

Onnen tunti 1: Kaikuja keskiajan kirkoista

Lauluyhtye Psaltikon munkki Damaskinos (Olkinuora) Markus Hänninen, Juhani Vesikkala, Petri Nykänen, Aleksi Suikkanen Keskiaikaista ortodoksista ja katolilaista kirkkolaulua. Lauluyhtye Psaltikon johdattelee yleisön idän ja lännen kirkkojen musiikilliseen dialogiin. Bysanttilainen musiikki vaikutti vahvasti erityisesti Milanon ambrosiaaniseen kirkkolauluun, Georgian kolmiäänisellä musiikkitraditiolla on taas arveltu olevan yhteyksiä varhaiseen keskiaikaiseen eurooppalaiseen polyfoniaan. Konsertti esittelee keskiajan kristillisen maailman rikkaita musiikkitraditioita, … Lue lisää

Konstantinopolista Moskovaan

Lauluyhtye Psaltikon Munkki Damaskinos (Jaakko Olkinuora) Markus Hänninen, Juhani Vesikkala, Petri Nykänen, Aleksi Suikkanen Bysanttilaista ja vanhaa venäläistä kirkkolaulua. Konsertin aikana matkataan idän kristinuskon mukana sen tärkeimmästä keskuksesta, kaupunkien kuningattaresta Konstantinopolista, kohti itäslaavien maita. Samalla kuullaan musiikissa kehitys yksiäänisestä, mikrointervallien ja koristeiden sävyttämästä kreikankielisestä bysanttilaisesta laulusta yksinkertaisempaan kirkkoslaavinkieliseen venäläiseen kirkkomusiikkiin, joka kehittyy myös moniääniseksi. Harmoniakäsityksessä … Lue lisää

TMJ 2017 ohjelmakuva Luther

Lutherin virsi-ilta

Markus Malmgren, urut Hannu Taanila, selitykset Mieskuoro Laulun Ystävät Hannu Taanilan sanoin: ”Enkeli taivaan lausui näin Martti Luther ennätti kaiken muun ohessa kirjoittaa myös virsiä, liki 50. Hänen uskonsa ja oppinsa saavat niissä jykevän runollisen ilmaisun. Ne olivat voittamaton sosiaalinen media. Jumala ompi linnamme! Lutherin virsien kaiku ja voima ei ole haipunut minnekään. Niitä on … Lue lisää

Tilaa uutiskirje!

Uutiskirjeen tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa konserteista, kampanjoista ja muusta ajankohtaisesta.

11561