Uli Kontu-Korhonen

Kirkkaasta sopraanoäänestään tunnettu ULI KONTU-KORHONEN valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja on opiskellut vanhaa musiikkia mestarikursseilla opettajinaan mm. Evelyn Tubb, Michael Fields, Stephen Stubbs, Suzie LeBlanc sekä The Hilliard Ensemblen laulajat. Vuodesta 1997 lähtien hän on laulanut keskiaikaisen musiikin yhtye Oliphantin solistina, julkaisten mm. ihastusta arvostelijoissa herättäneet levyt Lauluja ristiretkiltä (2000) ja Joie fine (2006). Kontu-Korhosen soololevy Praemia lucis – valon lahja ilmestyi 2008, sisältäen Hildegard Bingeniläisen musiikkia sekä suomenkielisiä virsiä ja kansanlauluja.

Uli Kontu-Korhonen opettaa vanhaa musiikkia Turun musiikkiakatemiassa. Keskiajan, renessanssin ja barokkimusiikin esittämisen lisäksi hän on laulanut myös jazz- ja kansanmuusikoiden kanssa sekä esittänyt uutta musiikkia.