Essi Luttinen

Sibelius-Akatemiassa ja Lontoon Royal College of Music’ssa musiikin maisteriksi kouluttautuneen mezzosopraano Essi Luttisen ohjelmisto on laaja ulottuen varhaisesta barokista nykymusiikkiin, liedistä jazziin, viihdemusiikkiin sekä musiikkiteatterin eri muotoihin. Ooppera Skaalan taiteellisena johtajana (2014-) hän on ollut mukana luomassa ja toteuttamassa kokonaan uusia musiikillisia ja esityksellisiä kokeellisia konsepteja. Merkittävimpänä näistä mainittakoon oopperan ja elektronisen tanssimusiikin yhdistelmä, jonka kanssa hän kilpaili YLEn Uuden Musiikin Kilpailussa vuonna 2015 yltäen kolmanneksi.

Essi Luttisen ohjelmistoon kuuluvat mm. keskeiset Mozart-roolit Sextus (La Clemenza di Tito), Cherubino (Figaron häät), Dorabella (Così fan tutte) sekä Toinen nainen (Taikahuilu). Hän on vieraillut Suomen Kansallisoopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien lisäksi mm. Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun oopperoissa, London Handel Festivalilla sekä Bergen Nasjonale Operassa. Lisäksi hän on konsertoinut mm. Belgiassa, Iso-Britanniassa, Japanissa ja Saksassa. Essi Luttinen on voittanut ensimmäisen palkinnon Taidekeskus Salmelan Merikanto-laulukilpailuissa vuonna 2005 ja vuoden 2006 Lappeenrannan Laulukilpailuissa hän sijoittui toiseksi. Hänelle on myös myönnetty Karita Mattila -palkinto.