Amerikkalaissopraano Nadine Sierra konsertoi Suomessa

30-vuotias amerikkalaissopraano Nadine Sierra konsertoi elokuun 11. päivä Turun Konserttitalossa. Konsertti jatkaa musiikkijuhlien merkittävien huippulaulajien sarjaa. Ooppera-aarioiden lisäksi konsertissa kuullaan mm. Bernsteinin musiikkia uudelta Deutsche Grammophon -levyltä.

Ennen kesää, helmikuun 10. päivä Turun Tuomiokirkossa konsertoi Turun sellokilpailujen voittaja ja yleisön suosikki Leonardo Chiodo. Konsertti on osa Katedraali soi -viikkoa.

NADINE SIERRA 11.8.2019

Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti festivaali, joka järjestetään ensi kesänä 60. kerran 8.-22.8.2019. Festivaali on parin viime vuoden aikana halunnut järjestää yleisölleen kansainvälisesti kysytyimpien oopperalaulajien konsertteja ja resitaaleja ja tämä sarja saa jatkoa, kun amerikkalainen sopraano Nadine Sierra konsertoi Turun konserttitalossa sunnuntaina 11. elokuuta klo 19 pianistinaan Eytan Pessen.

Nadine Sierra oli New Yorkin Metropolitan-oopperan laulukilpailun historian nuorin voittaja saadessaan ensipalkinnon vain 20-vuotiaana. Kymmenen vuotta myöhemmin hän on nousemassa maailman kysytyimpien sopraanoiden harvalukuiseen joukkoon esiintyen mm. Metropolitanissa, San Franciscon oopperassa, Milanon La Scalassa, Pariisin oopperassa, Lontoon Covent Gardenissa, Napolin Teatro di San Carlossa ja Zürichin oopperassa… Debytoidessaan La Scalassa 2016 Gildan roolissa ja Rigolettonaan Leo Nucci, yleisö räjähti suosionosoituksiin vaatien paria laulamaan uudestaan heidän juuri esittämänsä dueton ”Si, vendetta” – harvinainen poikkeus talon pitkässä historiassa Arturo Toscaninin päivistä asti. Monet muistavat hänet Ranskan kansallispäivän ympäri maailmaa televisioidusta ilmaiskonsertista vuodelta 2017: tässä vuosittaisessa ”Pariisin konsertissa” Eiffel-tornilla esiintyvät vuorollaan käytännössä kaikki maailman kysytyimmät oopperalaulajat. Kevään 2019 kiinnityksiin kuuluvat mm. Gildan rooli Metropolitanissa (helmi-maaliskuu) ja Berliinin valtionoopperassa sekä konsertit Pariisin Théâtre des Champs-Elysées’ssä, Bordeaux’n oopperassa ja Baden-Badenin festivaalilla. Edesmenneen baritoni Dmitri Hvorostovskyn kanssa tehty ja tämän viimeiseksi jäänyt levytys Rigolettosta on ehdolla vuoden 2019 Grammy-palkinnon voittajaksi parhaan oopperalevytyksen sarjassa (palkinnot jaetaan 10. helmikuuta). Levyllä Hvorostovsky tulkitsee Rigoletton ja Sierra Gildan roolin.

”Turun musiikkijuhlilla on hyvä ja kiva maine ja monet ystäväni ja kollegani ovat esiintyneet siellä viime vuosina. Olen onnellinen voidessani konsertoida Suomessa rinnallani ystäväni ja kollegani Eytan Pessen, erityisesti koska kyseessä on festivaalin 60. järjestämiskerta. Toivon näkeväni monia oopperan ystäviä konsertissa.”, toteaa Nadine Sierra.

 

KATEDRAALI SOI: LEONARDO CHIODO 10.2.2019

Turun musiikkijuhlat järjestää myös jälleen Katedraali soi -viikon kanssa yhteistyössä konsertin sunnuntaina 10. helmikuuta 2019 klo 19 Turun Tuomiokirkossa. Sarjan päätöskonsertissa esiintyy Turun sellokilpailun 2018 voittaja ja yleisön suosikiksi noussut Leonardo Chiodo pianistinaan Tarmo Peltokoski.

Leonardo Chiodon ura on kovassa nosteessa hänen voitettuaan Turun sellokilpailut helmikuussa 2018 sekä edettyään heti perään kansainvälisen Paulon sellokilpailun finaaliin. Nuorta lahjakkuutta kuullaan osana perinteikästä helmikuun konserttien sarjaa Tuomikirkossa. Leonardo Chiodon pianistina on Tarmo Peltokoski. Ohjelmassa on Carlo Alfredo Piattin, Johann Sebastian Bachin ja Bohuslav Martinůn musiikkia.

”Turun tuomiokirkko on upea paikka konsertoida ja iloitsen tästä konsertista. Johtuen ulkomaan kiinnityksistäni, en pääse Turun musiikkijuhlille elokuussa esiintymään, joten toivon yleisön löytävän tähän resitaaliin, johon olen valinnut itselleni rakasta ohjelmistoa.”, toteaa Chiodo.

LEONARDO CHIODO (s. 1998, Helsinki) saavutti 1. palkinnon Turun XIII sellokilpailussa sekä 4. sijan VI kansainvälisessä Paulon sellokilpailussa vuonna 2018. Juuli Holman oppilaana kymmenvuotiaana aloitetut sello-opinnot jatkuivat 2010 Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Hannu Kiisken opissa ja vuodesta 2015 alkaen professori Martti Rousin johdolla. Leonardo on esiintynyt solistina Suomen lisäksi lukuisissa Euroopan maissa. Leonardolla on käytössään Suomen Kulttuurirahaston omistama Carlo Giuseppe Testore -sello vuodelta 1718.

TARMO PELTOKOSKI (s. 2000) on palkittu mm. Tampereen pianokilpailussa 2017 sekä Leevi Madetoja -kilpailussa 2018 (I palkinto). Hän on esiintynyt useiden suomalaisorkestereiden solistina. Pro Musica -säätiö valitsi hänet vuoden nuoreksi muusikoksi 2018 ja samana vuonna hän aloitti orkesterinjohdon opinnot Sibelius-Akatemiassa professori Atso Almilan johdolla käytyään kapellimestariopintoja Jorma Panulan ohjauksessa vuodesta 2014.

 

Lipunmyynti molempiin konsertteihin alkaa keskiviikkona 16. tammikuuta klo 9. kaikissa Lippupisteen toimipisteissä kautta maan.

Lipunmyynti

Turun musiikkijuhlien lippuja myy Lippupiste. Lipunmyynti molempiin konsertteihin alkaa keskiviikkona 16.1.2019 klo 9 kaikissa Lippupisteen toimipaikoissa ja R-kioskeilla kautta maan sekä osoitteesta www.lippu.fi. Lippujen varaus- ja myyntipalvelu sekä ostamisen neuvonta, puh. 0600 900 900. Puhelun hinta 1,98 €/min + mpm/pvm (Palvelu on avoinna ma-la klo 9-21, su klo 10–18).

Lippuja konserttiin voi ostaa myös Turun Konserttitalon Turun filharmonisen orkesterin lipunmyynnistä (Aninkaistenkatu 9) to-pe klo 12-16: Puh. (02) 262 0333, kulttuuri.myynti@turku.fi. Varauksia otetaan vastaan myös Turun musiikkijuhlien toimistossa: 02 262 0812, info@tmj.fi.